Karhu (Ursus arctos)

Karhu on suurin Euroopassa tavattavista maanisäkkäistä. Aiemmin karhu oli levittäytynyt kaikkialle Eurooppaan, mutta nykyisin se on hävinnyt suurimmalta osalta aiemmista levinneisyysalueistaan. Suomessa on tällä hetkellä arviolta 800 – 900 karhua. Vahvin kanta on Itä- ja Kaakkois-Suomessa, mutta karhua tavataan koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. 1900-luvun alussa karhu lähes hävisi Suomesta ja kanta oli pienimmillään 1920-luvulla. Kanta vahvistui ensin hitaasti, mutta kannan kasvu nopeutui 1970-luvulla, jolloin julkaistiin myös ensimmäiset tieteelliset tutkimukset karhujen tulomuutosta Venäjältä Suomeen ja yhä eteenpäin maamme länsi- ja eteläosiin. Vuosien 1982 ja 1993 välillä myös siirrettiin kaksi naaraskarhua ja kolme urosta idästä Keski-Suomeen kannan vahvistamiseksi.

Karhukaatotilastoja analysoimalla on saatu selville urosten ja naaraiden erilainen leviäminen: urokset vaeltavat keskimäärin naaraita pidemmälle (kohti länttä). Epätasainen leviäminen sukupuolten välillä saattaa estää yksilöiden vapaan, sattumanvaraisen pariutumisen (nk. panmiktinen populaatio) ja siten geenien liikkumisen populaation sisällä. Populaatiogenetiikasta on tullut tärkeä työväline karhututkimuksessa populaation sisäisen rakenteen, yksilöiden liikkumisen ja pariutumisen tutkimisessa. Suomen ja muiden pohjoiseurooppalaisten karhupopulaatioiden sisäisistä ja välisistä (geenien) liikkeistä ei ole aiempaa tutkimustietoa, mutta alustavat tutkimuksemme ovat paljastaneet Suomen karhupopulaation mahdollisesti jakautuneen useampaan perimältään erilaiseen ryhmään. Tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen, sillä jos populaatio on todellakin perimältään pirstoutunut, tulee tämä seikka ottaa huomioon populaatiolle asetettavissa suojelutavoitteissa ja -teoissa.

Suomen karhupopulaatio on tärkeä silta kahden suuren, Venäjän arviolta (30 000), Norjan (120) Ruotsin noin 3221 (2950-3492) yksilön populaatioiden välillä. Suomen karhukannasta siirtyy todennäköisesti perinnöllistä ainesta myös Ruotsi-Norjan karhukantaan, mutta tätä ei ole vielä vahvistettu tieteellisesti. Viimeisen vuosikymmenen aikana karhuja on tutkittu paljon niin ekologisin kuin myös geneettisin menetelmin ja lajin tieteelliseen tutkimiseen on siksi saatavilla toimivaksi tiedettyjä menetelmiä ja malleja. Esimerkiksi nk. non-invasiiviset (”ei-häiritsevät”) näytteidenkeruumenetelmät, kuten ulosteiden keruu ja erityiset karvannyhtöasemat ovat yleistyneet. Tutkijoiden on siten nykyisin mahdollista saada riittävästi näytteitä populaation perinnöllistä analyysiä varten laajoilta alueilta häiritsemättä tutkittavaa lajia.

Klassinen lajin tarkkailuun luonnossa perustuva tutkimus on monilta osin epätarkkaa, hidasta ja kallista. Esimerkiksi karhujen seuraamista vaikeuttaa se, että ne ovat erittäin liikkuvia ja toisaalta talvehtivat noin puolet vuodesta. Lisäksi karhujen näkemisen ja kiinnisaamisen todennäköisyys aktiiviseen aikaan riippuu esimerkiksi niiden iästä ja sukupuolesta. Erilaisiin biologisiin näytteisiin, kuten ulosteisiin, karvoihin, sylkeen ja kudoksiin perustuvat geneettiset analyysit ovat osoittautuneet erittäin hyödyllisiksi monien populaatioiden biologisessa tutkimuksessa. Geneettisillä analyyseillä voidaan selvittää mm. yksilöiden määrää, sukupuolta, sukulaisuussuhteita ja liikkeitä tutkittavalla alueella ilman että yksilöitä tarvitsee pyydystää tai muuten häiritä. Karhututkimuksessa käytettäviltä karvannyhtöasemilta kerätyistä näytteistä on hyviä kokemuksia jo mm. kannan runsauden, yksilöiden liikkeiden ja sukupuolijakauman selvittämisessä geneettisin menetelmin. Yksilöiden erottamisen ja tunnistamisen lisäksi – jotka perustuvat siihen, että jokainen yksilön perimä on ainutlaatuinen DNA-tunniste – geneettisillä analyyseillä saadaan luotettavaa tietoa myös populaation historiasta ja sisäisestä rakenteesta. Populaatiogeneettiset menetelmät eivät kuitenkaan korvaa perinteisiä ekologisia tutkimusmenetelmiä, vaan nimenomaan yhdessä niiden kanssa tarjoavat tehokkaan tavan tutkia ja ymmärtää luontoa.

Suurpedot, kuten karhu, ovat tärkeitä sateenvarjolajeja eli niiden suojelu on tärkeää myös muiden lajien hyvinvoinnin kannalta. Aiemmat karhututkimukset ovat osoittaneet, että jokaisella populaatiolla tulisi olla oma ainutlaatuinen, niiden paikallisen rakenteen, erityispiirteet ja muun eliöyhteisön huomioonottava kannanhoitosuunnitelma. Tutkimuksemme tarjoaa uutta tutkimustietoa Suomen karhukannasta ja sen yhteyksistä muihin Euroopan karhupopulaatioihin ja toisiin samoilla alueilla eläviin suurpetoihin. Tutkimusaineistojen analysoinnissa otamme huomioon ja hyödynnämme tietojamme karhun biologiasta, käyttäytymisestä ja valituista tutkimusmenetelmistä. Lisäksi testaamme karhuilla käyttämämme karvannyhtömenetelmän soveltuvuutta muiden vaikeasti tavoitettavien eläinlajien kuten ahman tutkimiseen.

Karhututkimukseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä Alexander Kopatziin.

Karhututkimusta rahoittavat Suomen Akatemia, Maa- ja Metsätalousministeriö, Suomen Riistanhoitosäätiö sekä Raili Korkan rahasto.